Kipinöitä toivon ja pilkahdusta valon
Odotamme täällä Pohjantähden alla
Routa pitää otteessaan tiukasti talon
Ikuisesti läsnä hyytävä halla
Varpaat jäätyy kuolioon
Veri hyytyy suonien sisässä
Tyytyväisinä tuomioon
Huulet sinisenä pimeässä
Pimeys saapuu niin kuin aina
Ei päivä kai koskaan paistanutkaan
Ei kirkkopäivää sunnuntaina
Kun pappia raahataan juoppoputkaan
Pimeys saapuu täsmällisesti
Voi vapaasti vaipua synkkyyteen
Ei järjen häivää edes hetkellisesti
Kun pimeys saapuu pohjoiseen
Olisiko helpompi kenties ranteet avata?
Tämä on se tie, jolta kukaan ei voi palata
Pieni toivonpilkahdus nopeasti haihtuu
Ihmisyyden rippeet epätoivoon vaihtuu
Helvettikin tuntuu jo varsin mukavalta
Lämpöä riittäisi siellä kaikilla
Enempää ei vaatia voi tältä pakanalta
Kuin mitä vaadittu on tämän taivaan alla
Ja seuraavastakin kuusta
Tulee toisinto edellisestä
Aurinko vain unohti nousta
Vaikkei mikään sitä estä
Pimeys saapuu niin kuin aina...